2023-09-20
Opiskelija-asumisen kansainvälinen kuilu Kiinassa
Sunnuntai-ilta Pekingissä. Erinomaisen aterian jälkeen lähdemme nelistään lyhyelle kävelylle ympäri yliopistomme kampusta. Olemme kaikki vasta-aloittaneita vaihtareita Kiinan Renmin-yliopistossa. Edellisten päivien aikana olemme alkaneet sopeutua elämään maassa, jossa saamme asua seuraavat neljästä yhdeksään kuukautta. Vastaanottomme on yleisesti ollut vieraanvarainen ja avulias – kaikilta, paitsi itse yliopiston vaihto-opiskelijoista vastaavilta tahoilta, joiden viestintä on ollut puutteellista ja läsnäolo vajavaista. Silti, olemme alkaneet asettua, käyneet ostoskeskuksissa hankkimassa elämisen perustarpeita ja nauttimassa paikallisesta ruoasta. Elämään kuuluu pieni valittaminen vastoinkäymisistä, mutta yleisesti ottaen, asemamme on hyvä.
Kävelyllämme ohitamme urheilukentät, jotka vielä puoli kymmeneltä illalla ovat täynnä urheilullisia nuoria heittelemässä koreja ja lätkimässä sulkapalloja — enimmäkseen paikallisia. Yökköset parveilevat urheilukenttiä piirittävien valonheittimien valokiiloissa. Keli on miltei trooppinen. Yliopiston urheilumahdollisuuksiin on todella satsattu — on lähes olympiamittainen uima-allas, useita kuntosaleja, koripallo- ja tenniskenttiä, pururataa, kaikkea mitä fyysisen kunnon ylläpitoon voisi kaivata. Tenniskenttiä viimeistellään vielä, ja tuoreen maalin katku on vielä ilmassa. Ympärillämme viuhahtelee polkupyöriä ja jokunen skootteri: Renminin väki on illallakin aktiivista.
Pikkuhiljaa huomiomme kiinnittyy suureen määrään ämpäreitä ja pesuvateja kantavia nuoria, jotka ovat enimmäkseen pyjamissaan tai korkeintaan t-paidassa ja salishortseissa. Väkijoukosta muodostuu hiljalleen soljuvia puroja, jotka kaikki kulkevat samaan suuntaan kanssamme. Kääntyessämme urheilukenttien nurkalta asuintalojen väliin, näemme heidän määränpäänsä: yhteiset peseytymistilat. Jono on pitempi kuin KFC:n avajaisissa Itiksessä. Nuoret seisovat jonossa vateineen ja ämpäreineen, rupatellen vierustoveriensa kanssa. Jono matelee vielä yömyöhällä auki olevan parturikampaamon vierestä asuintalon kellarikerroksiin. Kuljemme ohi vaitonaisina, yrittäen kohteliaasti pidättäytyä uteliaasta kuikuilusta. Yhtään ulkomaalaisia vaihto-oppilaita jonossa iltapesulle ei näy.
Turvallisen matkan päässä pysähdymme juttelemaan näkemästämme ja tietämästämme. Me vaihtarit asumme yhden tai kahden hengen huoneissa, joissa on kaikissa oma vessa ja suihku. Paikallisilla opiskelijoilla ei ole edes kokonaisessa kymmenkerroksisessa opiskelija-asuntolassa yhteisiä pesutiloja, vaan niitä löytyy yksi asuinkortteleittain, ja vessojakin on vain yksi kerrosta kohden. He myös asuvat hyvin tiiviisti: samankokoisessa huoneessa, missä meitä vaihtareita on yksi tai kaksi, on paikallisia kandiopiskelijoita kuusi tai maisteriopiskelijoita neljä. Paikallisten opiskelijoiden elinolot tuovat mieleen varusmiespalvelukseni; elin vuoden kahdentoista hengen tuvassa (vaikkakin se tupa oli noin kaksi kertaa suurermpi kuin nykyinen huoneeni, ja siihen me kaikki varusmiehet olimme kuitenkin valmiita ja asennoituneita). Meilläkin oli jaetut vessat ja peseytymistilat, mutta niitä oli muutama per kerros kasarmilla. Ja jälleen, siihen me olimme asennoituneita, onhan kysymys armeijasta. On aivan eri asia suorittaa asevelvollisuutta isänmaan palveluksessa kuin elää opiskelijaelämää. Kiinalaisopiskelijoiden ahtaisiin tiloihin verrattuna Hoasin kolmen hengen soluasunnot tuntuvat varsinaiselta luksukselta.
Annamme oman etuoikeutetun asemamme todella upota tietoisuuteemme. Suostuisimmeko itse elämään samanlaisissa olosuhteissa kuin kiinalaiset kanssaopiskelijamme? Olisiko näin tiivis asuminen edes sallittua lähtömaissamme? Miten paljon me, perheemme, ja jopa Kiinan valtio ja vaihtoyliopistomme ovat panostaneet rahallisesti meidän viihtyvyyteemme verrattuna niihin asuintiloihin, joihin paikalliset opiskelijat tyytyvät? Enää ei tee mieli valittaa viemäristä poispäin viettävästä kylpyhuoneen lattiasta, tai vaihto-opiskelijoiden vastaanotosta vastaavan henkilökunnan kielitaidottomuudesta. Edes pankkitilin avaamiseen vaadittava kahden viikon odotus, tai ensimmäisen luennon päälle varattu pakollinen terveystarkastus eivät haittaa kovin paljon, kun tajuaa olevansa kaikkien kampuksella asuvien opiskelijoiden keskuudessa materiaalisesti onnekkaimmassa asemassa.
Kun paikallisten opiskelijoiden kanssa pääsee keskustelemaan heidän asuinkokemuksistaan, niihin suhtaudutaan yllättävänkin neutraalisti — jopa positiivisesti. Meillä kansainvälisillä opiskelijoilla saattaa olla enemmän omaa tilaa ja rauhaa, mutta monille kiinalaisille opiskeluaikojen huonekavereista muodostuu elinikäisiä ystäviä. Vaihto-opiskelijoille valitettavan yleinen kokemus on, että syntyvät kaverisuhteet ovat suppeita ja kestävät tasan vaihdon ajan. Paikallisille opiskelijoille täyteenkin ahdettu huone on stressaavien koulupäivien jälkeen keidas, joka tarjoaa tukea, turvaa ja tervetulleen tauon opiskelusta. Monet opiskelijat kehuvat asuntoloiden yhteisöllisyyttä ja hyvää henkeä. Kuitenkin on hyvä pitää mielessä kolikon kääntöpuoli — Kiinassa valitettavan yleisestä koulukiusaamisesta on lähivuosina uutisoinut mm. MTV3.
Tämä pohdiskelu ei poista vatsanpohjaani kalvavaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sen johdosta, että me kansainväliset opiskelijat pääsemme elämään herroiksi yhden (tai kahden) hengen huoneissamme. Tietenkin me (tai meidän opinahjomme lähtömaissa) maksavat sekä täällä asumisesta, että opiskelemisesta enemmän kuin paikalliset. Kansainväliset opiskelijat ovat yliopistoille ympäri maailman varsinainen rahasampo, joiden avulla voidaan rahoittaa koko järjestelmää myös paikallisten opiskelijoiden eduksi — mikäli kerätyt varat päätetään niin priorisoida. Toivottavasti näin myös toimitaan. Joka tapauksessa kaikkien kiinalaisopiskelijoiden majoittaminen samankaltaisiin tiloihin kuin missä me asumme, tai edes Hoasin tyylillä kolmen hengen soluasuntoihin vaatisi merkittävää ja hintavaa rakennusrupeamaa. Kiinan kiinteistöalan tämänhetkisessä ahdingossa se ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Sopii myös pohtia, miten paljon opiskelija-asuntorakentamista tukevaa infrastruktuuria tarvittaisiin esimerkiksi vedenjakelussa ja energiaverkossa. En siis odota tilanteen muuttuvan lähiaikoina.
Kirjoittaessani tätä julkaisua omassa rauhassani omassa huoneessani, olen oikein tyytyväinen tilanteeseeni, ja minun on vaikea kuvitella, että samanaikaisesti kanssani huoneessa oleskelisi kolme muuta opiskelijaa. Mutta tarvitsenko tosiasiassa kaikkea minulle suotua tilaa? Kuinka paljon tiiviimmin olisin valmis asumaan säästääkseni sekä henkilökohtaisissa, että yhteiskunnallisissa kustannuksissa? Mitä kaikkia tavanomaisesti henkilökohtaisia tiloja olisin valmis jakamaan, ja kuinka suuren joukon kesken? Ihmisen on vaikea vaihtaa totutuista elintavoista erilaisiin, etenkin jos siihen sisältyy henkilökohtaisen reviirin ja omaisuuden pieneneminen ja jaetun tilan kasvu. Yhteisöllisempi asuminen kuitenkin tekee hyvää niin yksinäisyydestä kärsiville ihmisille kuin myös planeetalle. Asiaa tarpeeksi pohdittuani, löydän varmasti sopivan kompromissin.
Kannattaa pitää silmät auki iltakävelyillä; ei koskaan tiedä, miten pitkän ja syväluotaavan tuumaustunnin siitä voi saadakaan.
Takaisin Arkistoon