2026-10-03

Herrojen ja narrien Suomi

Suomessa on edellisten vuosien aikana tehty määrätietoisesti luokkaeroja syventävää politiikkaa. Hyvätuloisten toimeentuloa on parannettu, siinä missä vähäosaiset joutuvat tyytymään entistä vähempään. Sama kaava toistuu halki yhteiskunnan ja politiikan eri aihepiirien.

Muutama esimerkki:

Esimerkeissä toistuu sama asetelma: pienituloisten tukia ja heidän tarvitsemiaan palveluja heikennetään samalla, kun hyvätuloisten ostovoimaa ja suosimiaan palveluja tuetaan.

Tämä on oikeistolaista luokkapolitiikkaa. Meidän tarvitsee vain katsoa Iso-Britanniaan tai Yhdysvaltoihin nähdäksemme, mihin tämä ideologinen polku johtaa: Lopputuloksena on huono- ja hyväosaisuuden ylisukupolvinen kasautuminen.

Yhteiskuntaluokista ja luokkapolitiikasta puhuminen on tänä päivänä lähestulkoon tabu, mutta valtiontaloutta ja tulonjakoa tarkastellessa näiden käsitteiden sivuttaminen palvelee vain luokkayhteiskunan salakavalaa pönkittämistä.

Tehdyn politiikan pohjimmaisista perusteluista löytyy aina ideologia, vaikka kuinka poliittiset puolueet pyrkisivät kehystämään toimensa “ainoaksi vaihtoehdoksi” ja “epäpoliittiseksi”. Tämä on retorinen harhautus: politiikanteko koostuu valinnoista, jotka peilaavat päättäjän arvomaailmaa ja mielipiteitä.

Orpon hallitus on tehnyt arvovalintoja, jotka vahvistavat hyvin toimeentulevien henkilökohtaista toimeentuloa ja heikentävät vähäosaisten toimeentuloa ja julkisten palvelujen sekä kolmannen sektorin kykyä tukea vähäosaisimpien hyvinvointia. Suomalaista yhteiskuntaa on hivutettu suuntaan, jossa valtio tarjoaa pienituloisten toimeentulolle vähemmän tukea ja priorisoi sen sijaan varakkaiden kulutusta. Tämä on oikeistopolitiikan seuraus: tavoitteena on luoda yhteiskunta, jossa huono-osaisuuden vähentäminen on yksilön vastuulla, mutta hyväosaisia palkitaan myös valtion toimesta.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusperiaate on ollut tarjota universaalit julkiset palvelut, joiden kulut katetaan progressiivisesti yksilöiden maksukyvyn mukaan. Orpon hallitus on vienyt Suomea regressiivisempään suuntaan, jossa politiikka tuntuu raskaimmin vähävaraisten kukkarolla.

Julkisten palvelujen heikennykset ovat pois kaikilta, joilla ei ole varaa valita yksityistä. Otetaan esimerkiksi julkisten terveyspalveluiden korotetut palvelumaksut: sen sijaan, että palvelun kustannukset katettaisiin verotuksella, jossa varat kerätään halki yhteiskunnan, niitä siirretään enemmän potilaan maksettavaksi. Oikeistolaisen ideologian mukaisesti, vastuu sairastamisen kustannuksista on yksilöllä. Perinteisesti pienituloisten pääsyä terveydenhuollon pariin on tuettu verottamalla kohtuullisesti koko väestöä, niin ettei yksilön varallisuus ole este terveydenhuollon saavutettavuudelle. On odotettavissa, että korotettujen palvelumaksujen seurauksena monet vähävaraiset jättävät vaivojensa varhaisen tutkituttamisen väliin, koska ensin on huolehdittava vuokrasta, ruoasta ja liikkumisen kustannuksista. Kustannukset yksilölle ja yhteiskunnalle tulevat olemaan suuremmat, kun vaivan hoito aloitetaan myöhäisemmässä vaiheessa.

Näin saadaan laskettua rikkaimpien verotusta ja murennettua suomalaisen hyvinvointivaltion universalismia. Kriittistä on, että näitä tehdään samanaikaisesti: pienituloisten arjesta tehdään kalliimpaa samanaikaisesti kun rikkaiden velvollisuutta osallistua yhteiskunnan kustannuksiin höllennetään. Kun oikeistovalta heikentää julkisia palveluita, se rakentaa jakautuneempaa yhteiskuntaa, jossa on vähemmän keskinäistä luottamusta siihen, että apua on tarjolla sitä tarvitseville ja että olemme tasa-arvoisia jäseniä yhteiskunnassa.

Oikeistokonservatiivinen maailmankuva pohjimmiltaan kannattaa yhteiskunnan hierarkisuutta. Tämä heijastuu hallituksen toimissa, jotka vahvistavat luokkaeroja hyödyttämällä eniten niitä, joilla yhteiskunnassa on jo valtaa ja vaurautta heikommassa asemassa olevien kustannuksella. Nostan esille kaksi esimerkkiä, jotka liittyvät rahan valtaan ja sen läpinäkyvyyteen.

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 2. lokakuuta 2026 valtiovarainministeriön valmistelevan lakia, jolla poistettaisiin pankkien ja muiden sijoituspalveluja tarjoavien yritysten velvollisuus julkistaa sisäpiirirekistereitä työntekijöidensä ja johtajiensa sijoituksista. Siinä missä tällä hetkellä nämä tiedot ovat kenen tahansa tarkistettavissa, vastaisuudessa näiden sisäpiiritietoja käsittelevien henkilöiden sijoitukset olisivat salattuja.

Ketä tämä muutos hyödyttää? Hallituksen perusteluissa painotetaan pankkien ja sijoituspalvelujen sääntelytaakan keventämistä, mutta samalla niissä sivuutetaan yhteiskunnan menettämä hyöty läpinäkyvyydestä merkittävien taloudellisten vallankäyttäjien toimintaan. Tällainen politiikka hyödyttää pientä varakkaiden suomalaisten joukkoa, joilla on jo valmiiksi merkittävää taloudellista valtaa ja tiiviit yhteydet politiikan huipulle. Tämä on ideologinen päätös, jolla vahvistetaan yhteiskuntamme hierarkisuutta.

Toinen esimerkki on vaalirahoituksen ilmoitusrajan nostaminen 2 000 euroon eduskunta-, euro- ja presidentin- ja aluevaaleissa. Vaikka kokoomuslaisten perusteluissa muutoksesta puhutaan “inflaatiokorjauksena” tämä muutos tosiasiassa vahvistaa rahan valtaa suomalaisessa politiikassa ja hyödyttää eniten niitä lahjoittajia, joilla on suuria rahasummia käytettävissä ehdokkaiden tukemiseen, mutta haluavat piilottaa rahankäyttönsä. Ilmoitusrajan korottaminen tarkoittaa, että aiempaa suurempi osa ehdokkaiden vaalirahoituksesta jää julkisuudelta piiloon. Se heikentää äänestäjien mahdollisuuksia arvioida, ketkä rahoittavat ehdokkaiden kampanjoita ja kuinka näiden tahojen tuki voi vaikuttaa tulevaan politiikaan.

Harvalla suomalaisella on satoja tai tuhansia ylimääräisiä euroja, joita käyttäisi mieluummin poliitikon kampanjaan kuin omiin menoihin. Merkittävänä poikkeuksena voi nähdä sen hyvätuloisen väestönosan, joka voi mieluisia ehdokkaita tukemalla odottaa merkittävää henkilökohtaista taloudellista hyötyä. Vajaa 2 000 € muutamalle ehdokkaalle kerran neljässä vuodessa on pieni summa, jos vaalivoiton koittaessa lahjoittaja voi saada vaivanpalkaksi useamman tuhannen euron vuotuisen tuloverohuojennuksen. Tällaisilla päätöksillä vähennetään läpinäkyvyyttä merkittävää vaalirahoitusta antavien yksityishenkilöiden toimintaan ja epäsuorasti tuetaan varakkaiden suosimien ehdokkaiden menestysmahdollisuuksia. Rahan vallan kasvaessa vaaleissa, kasvavat epätasa-arvo ja luokkaristiriidat suomalaisessa yhteiskunnassa.

Eriarvoistumisen kiihtyessä Suomessa herroilla menee entistä lujempaa, kun taas vähävaraiset uhkaavat tipahtaa karusellin kyydistä. Oikeistopoliitikot hyväksyvät huono- ja hyväosaisuuden kertautumisen ja yhteiskuntaluokkien välisen kuilun kasvun. Herrojen porskuttaessa tässä farssissa meille muille lankeaa narrin rooli.

Viittaukset